Castillo de Canena
Castillo de Canena on perheyritys, jolla on oliiviperinteitä jo vuodesta 1780 lähtien.
Juuret
Yritys ja sen extraneitsytoliiviöljyt ovat saaneet nimensä Andalusiassa Canenan kunnan kukkulalla sijaitsevan perheen linnan mukaan. Rosa ja Paco Vaño, yrityksen sisarukset ja sielu, perivät isänsä Don Luisin maat ja saivat perheen liiketoiminnan vastuulleen noin 16 vuotta sitten. Perheen omistuksessa on 2000 hehtaarin suuruinen oliivipuutila sekä 1800-luvulla valmistunut vanha linna, joka on julistettu Espanjan kansallismonumentiksi vuonna 1931.
Maailman parasta oliiviöljyä
Yrityksen keskeisinä tavoitteina on olla huippulaatuisten oliiviöljyjen edelläkävijä sekä keskittyä kansainvälisille markkinoille. Näissä tavoitteissaan he ovat onnistuneet erinomaisesti, sillä yrityksen Family Reserve Picual on palkittu neljänä vuonna peräkkäin maailman parhaaksi oliiviöljyksi. Lisäksi Castillo de Canena on kerran valittu maailman parhaaksi oliiviöljy-yhtiöksi (Flos Olei, Italia). 75% koko tuotannosta menee vientiin yli 50 maahan
Castillo de Canenan tuotteet ovat käytössä parhaissa viiden tähden ravintoloissa ja hotelleissa ympäri maailman. Tuotteita on lisäksi saatavissa hyvin varustelluissa erikoismyymälöissä maailmanlaajuisesti.
Kestävä kehitys
Castillo de Canena on sitoutunut kestävään kehitykseen. Yritys on kerännyt maailmalta runsaasti palkintoja ja arvostusta. Kiitos siitä kuuluukin suurelta osin yrityksen vahvalle panostukselle kestävään kehitykseen – niin tuotantoprosessissa kuin ympäristöstä huomioimisessakin.
Castillo de Canenassa vaalitaan puun luonnollista elinkaarta yhdistämällä perinteiset viisaudet huipputeknologiaan ja tunnolliseen ympäristön kunnioittamiseen. Kaikki oliivipuut ovat saavutettavissa täysin koneellisesti ja oliivilehdot on varustettu integroidun tuotannon (Producción Integrada tai A.P.I.) sertifioinnilla, mikä takaa luonnonympäristöä kunnioittavan ja järkevän viljelyjärjestelmän mukaiset käytännöt.
Puutarhan toimintaan tarvittava sähköenergia saadaan aurinkoenergiasta, leikkausjätteet käytetään biomassaan ja hedelmätarhoissa on useita kuivuuden hallintapisteitä veden käytön optimoimiseksi.
Jaa eteenpäin